Mosaiikkitaiteen opettajat Juri Jarin ja Tuulikki Likitalo
Videossa esitellään Mosaiikki-ikonikerho Petroksen opettajat ja heidän tiensä Petroksen opettajiksi.
VAhan tekeminen
Vaha keitetään mehiläisvahasta, parafiinista ja tärpätistä. Kiinnitysaineena voi käyttää myös pihkaa. Tällainen pinta on pitkään työstettävissä. Vasta noin viiden vuoden kuluttua vaha on kuivunut lopulliseen kovuuteensa. Vahapohjalle tehtyjä miniatyyrimosaiikkien juuret juontavat bysanttilaiseen aikakauteen. Tuolloin niitä on teetetty mm. kallisarvoisiksi lahjoiksi ylhäisön keskuudessa.
Mosaiikki-ikonin työvaiheet vahalle
TYÖVAIHEET
– Suunnitellusta työstä tehdään selkeä viivapiirros – Värisuunnitelma. – Pilkotaan sopivanväriset smaltit ja kivet. – Vahapohjan tekeminen – Smaltien ja kivien kiinnittäminen vahapohjalle.
Työkalujen teroittaminen
Materiaalit paloitellaan erikoisvasaralla ja –alasimella. Kummankin terävät kärjet on valmistettu kovametallista. Työssä käytetään myös laattakeikkuria ja lasisaksia.
YHteystiedot
Mosaiikki-ikonikerho Petroksen puheenjohtaja The chairman of the workshop
Pirkko Tenkama p. 040-4165145 pirkko.tenkama@ort.fi